tiistai 19. heinäkuuta 2016

ELÄMÄ ILMAN KAUPAN DEODORANTTIA – uhka vai mahdollisuus?

No niin, viime kerralla kirjoitin teille siitä, kuinka olen alkanut hidastaa tahtia ja kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, mitä suuhuni laitan. - Toivottavasti olette nauttineet ihanasta granaattiomenasta ja reseptistä jonka jaoin!

Olen myös alkanut kiinnostua siitä, mitä ulkoisesti kehooni laitan – tarkoitan siis kosmetiikkaa. Viime aikoina on ollut paljon puhetta ja kirjoituksia kosmetiikkatuotteiden sisältämistä kemikaaleista, jotka pahimmillaan ja runsaasti käytettynä saattavat aiheuttaa jopa vakavia sairauksia. Tieto ja tutkimus kosmetiikkatuotteiden  sisältämistä haitallisista ainesosista lisääntyy koko ajan ja tuota tietoa on saatavilla onneksi yhä helpommin, niin kuin myös kosmetiikkatuotteita, jotka eivät sisällä haitallisia aineita.

Inspiroiduin ajatuksesta, että kosmetiikka ei ainakaan ole haitallista, jos sitä voi syödä.  Päätin siis sekoittaa itse dödöni ja kokeilla miten arki sujuu syötävän hyvä deodorantti kainalossa! 

Tein jälleen ennakkotyöni netissä ja googlailin erilaisia deodoranttireseptejä - niitähän löytyi useita. Valitsin ensimmäiseksi kokeilukseni tämän yksinkertaisen Luonto-Liiton reseptin.

Syötävän herkullinen kookosdeodorantti
5-6 tl kookosöljyä
2 tl arrowjuurijauhetta (löytyy ainakin ekokaupoista)
2 tl maissitärkkelystä
4 tl ruokasoodaa
Halutessasi pari tippaa eteeristä öljyä.  

Sekoita kuivat aineet yhteen esim. lasipurkissa ja lisää kookosöljy. Jos kookosöljy on kiinteää, laita sekoitusastia hetkeksi lämpimään vesihauteeseen, jotta öljy muuttuu nestemäiseksi. Sekoita, kunnes seos on kiinteää tahnaa.

Deodorantin käyttö: ota tikun avulla purkista herneenkokoinen osa tahnaa ja hiero se puhtaaseen kainaloon. Tikuksi sopii vaikkapa pesty jäätelötikku – tikkua käytetään siksi, etteivät sormen bakteerit pääse deodoranttiin ja se näin säilyy kauemmin. Kainaloon hieromisen jälkeen voit hieroa sormiin jääneen deodorantin vaikkapa käsiisi.

Ja ei kun dödöä kainaloon ja menoksi! 

…ainakin ensimmäisten käyttökertojen jälkeen tuntui hyvältä, vaikkakin hieman epävarmalta. Myös dödön käyttö on hankalampaa ja vaatii totuttelua kun olen tottunut rollonin käyttöön. Mutta mutta, tähänpä keksin loistoratkaisun! 
Pesin vanhan deodoranttipurkin (kyllä, sen levitysosan saa irrotettua nitkuttamalla veistä apuna käyttäen) ja täytin vanhan rollon purkin itse tekemälläni seoksella, nyt syötävä ekodödöni kulkee näppärästi mukana myös treenikassissa!

Näin muutaman käyttökerran jälkeen olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä on mahdollisuus!

Ja hei, jos tuntuu hankalalta, niin älä ihan heti lannistu, sillä siirtymävaihe kaupallisista tuotteista omatekoisiin voi kuulemma ottaa aikaa. Kannattaa olla kärsivällinen, sillä noin kuukauden käytön jälkeen voi varmasti sanoa, soveltuuko uusi dödö itselle vai.  

P.S. Ruokasoodaa laitetaan deodoranttiin siksi, että se estää hikoilua ja neutralisoi tuoksuja.  Joillekin se voi aiheuttaa lievää ihoärsytystä, jota kuitenkin voi estää hyvällä hygienialla.  Pesepä siis kainaloitasi ja kuivaa hyvin! Deodoranttia ei myöskään kannata jättää  kainaloon yli vuorokaudeksi. 

P.P.S. Meillä jokaisella on oma yksilöllinen hientuoksu, johon vaikuttaa geenit, ihon oma bakteeritasapaino ja myös ruokavalio. Voi siis olla että toisille tämä toimii paremmin ja toisille ei.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

PIRSKAHTELEVA JUOMA GRANAATTIOMENASTA – virkisty ja kaunistu!




Hei taas ihanat lukijani! Tätä nykyä kirjoittelen vähän harvemmin, sillä yritän kaikilla elämäni osa-alueilla hiljentää hieman tahtia ja ottaa rauhallisemmin. Mutta siitäpä syntyikin aihe tähän kirjoitukseen, sillä olen alkanut hidastella myös ruokaostoksia tehdessäni ja kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen mitä ostoskoriini laitan.


Jo jonkin aikaa olen kaupassa käydessäni hipelöinyt kauniita ja hehkeän punaisia hedelmiä, mutta vasta nyt uskaltauduin ostamaan muutaman. Kyseessä on siis granaattiomena – tuo eksoottinen ihanuus, jota myös pyhäksi hedelmäksi ja hedelmällisyyden hedelmäksi kutsutaan.



Granaattiomena on paitsi kaunis, niin myös todella terveellinen superfood herkku. Se sisältää ihan valtavasti antioksidantteja, jotka ainakin hemmottelevat ihoa, lisäävät ihon kimmoisuutta ja verenkiertoa. Antioksidanttien lisäksi granaattiomenasta löytyy myös kaliumia, kuitua, rautaa, foolihappoa ja C- E-, B5,-ja B3- vitamiineja.  Kyseessä on siis aikamoinen kaunistaja ja terveyspommi!
 
Näin kokemattomana granaattiomenan käyttäjänä oli pakko ensin hieman googlailla erilaisia käyttötapoja, ja niitähän netissä piisaa. Näin aurinkoisina päivinä, janon yllättäessä, sitä kaipaa muutakin juomaa kuin vettä, limonadia tai siideriä ja siksi valitsin tähän postaukseen Jamie Oliverin helpon juomareseptin.



 
Tässä kaikki mitä virkistävän granaattiomenajuoman valmistukseen tarvitset:
 
1/2 granaattiomenaa
2 cm pala tuoretta inkivääriä
1 lime
n. 1 litra vettä tai kivennäisvettä
jääkuutioita
 
Pidä granaattiomenan puolikasta alassuin kädessäsi ja kopauta niin että siemenet tippuvat kannuun, tai ota siemenet lusikalla. (Huom! Granaattiomenasta syödään vain mehukkaat siemenet ja tihkuva mehu. Katso että et kaavi mukaan valkeaa kuoren sisäosaa, sillä se on karvaanmakuinen.)



Raasta inkiväärin pala ja lisää raaste kannuun. Lisää huolella pesty ja ohueksi viipaloitu lime, lisää jääkuutiot ja laita kannuun kylmä vesi.
 
Anna juoman makujen tasaantua hetki ennen nauttimista ja ihaile kaunista juomaa …kuinka rakastakaan tuota granaattiomenan punaista!
 
Viettelevän virkistävä juoma on valmista nautittavaksi!


 
P.S. Vinkki ostoksille: Isot granaattiomenat ovat parhaita. Jos kuori on upottavan pehmeä, älä osta, sillä silloin granaattiomena on härskiintynyt. Pilaantuneen hedelmän siemenet ovat väriltään ruskehtavia, hyvän hedelmän siemenet kuulaan punaisia.