torstai 7. huhtikuuta 2016

LASTENKASVATUKSESTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN


Tällä kertaa en aio puhua tyyliin liittyvistä asioista, vaan yllätys yllätys, lapsista, lastenhoidosta ja äitiydestä!
Menneellä viikolla vaihdoin korkkarit ulkoilukenkiin ja otin reippaasti haasteen vastaan, minun piti hoitaa ystäväni Vilman 2–vuotiasta Väinöä. No, homma ei mennyt ihan putkeen ja tulipahan jälleen kerran todistettua että en taida olla mikään pullantuoksuinen emohahmo. Joillakin se luontainen äitigeeni on, minulla näköjään ei.
Pitäisikö tästä sitten kuinka huolestua?  Biologinen kelloni ei pahemmin tikittele ja  lapsetkin ovat minusta suloisimmillaan toisten sylissä ja hoivissa (…ja nukkuvina ne vasta suloisia ovatkin! J ) - äitiys kiehtoo minua tällä hetkellä lähinnä mahdollisuutena suunnitella muodikas ja toimiva äitiysvaatemallisto asusteineen.
Kyllähän esim. Gwen Stefani, Sarah Jessica Parker tai jopa prinsessa Victoria ovat innoittaneet minua siinä, kuinka tyylikkäästi he ovat kantaneet äitiytensä ja heidän kuvia katsellessani olen toki huokaillut ihastuksesta – tuollaisen syötävän suloisen pikku taaperon minäkin haluan rinnalleni!
Mutta me kaikki tiedämme että äitiys ei ole sitä,  se ei ole ulkoapäin ohjautuvien odotusten täyttämistä eikä hyvältä näyttämistä. Ehei. Se on ehdotonta rakkautta, läsnäoloa ja ennen kaikkea 100% sitoutumista ja vastuun kantamista.
Olen juuri lähes hukannut yhden hienon pikkupojan ja näin ollen itseluottamukseni lastenkasvatuksen suhteen on täysin nollassa.
Mutta ehkä elämä kannattelee. Ehkä minäkin opin ja kasvan? Ehkä en olekaan ”lost hope case” – niin kuin sanotaan. Ehkä kymmenen vuoden päästä löydän sen sisäisen emohahmoni.
Tai sitten en. Voi olla että tulen olemaan täysin tyytyväinen ihan vain itsekseni. Se jää nähtäväksi. Mutta selvää on se, että tällä hetkellä muut asiat kuin lastenhoito ja tuleva äitiys ovat minulle tärkeämpiä ja se on ihan ok.
P.S. Tässä ovat mun hurmaavat kavaljeerini, Reino ja Väinö! On tuo Väinö kyllä syötävän suloinen ja rakas pikku hurmuri…


…jopa silloin kun kaikki ei mene ihan putkeen 



1 kommentti: