keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

HOORAY HEELS!

Whoop whoop – pian se tulee taas, aika kun kaduilta alkaa kuulua korkojen kopinaa! Siksipä päätinkin omistaa tämänkertaisen blogaukseni kengille joita rakastan, nimittäin korkkareille.

Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että muutama sentti korkoa ei tee pahaa kenellekään, mutta mikään ei ole sen ikävämpää kuin pilata päivänsä (tai iltansa) huonoilla kengillä. 

Täytyy myöntää, että mä olen elämäni aikana satsannut aikamoisen omaisuuden kenkiin (…myös niihin kelvottomiin heräteostoksiin joita on tullut käytettyä kerran tai pari.) mutta sen myötä musta on myös kehittynyt aika haka löytämään juuri ne kengät, jotka paitsi näyttävät hyviltä, myös tuntuvat hyviltä. Kenkien tulee olla mukavat!  

Joo, tiedän kuinka  se herkullisen näköinen ja aivan ihana pari siellä kaupan hyllyllä houkuttelee, mutta varo viimeiseen asti hätiköidyn heräteostoksen kiusausta! Rauhoitu hetki ja anna ostopäätökselle aikaa, kokeile kenkiä molempiin jalkoihin ja tepastele rauhassa ympäri putiikkia.
Kannattaa kokeilla erilaisia korkomalleja ja testata mikä sopii parhaiten omaan jalkaan ja tyyliin. 

Valitsin tähän blogaukseeni muutaman parin uusia hankintojani sekä kahdet luottokengät, jotka mun mielestä ovat iättömät ja ajattomat klassikot.



1) Uskalla olla rohkea ja hanki kenkähyllyysi väriä. Keltaiset korkkarit? –Miksei. 
Keltainen on mitä parhain tehosteväri, jolla piristät helposti miltei asua kuin asua. Nämä ihanuudet ovat  olleet mulla jo jonkin aikaa ja täytyy sanoa että ovat olleet erinomainen hankinta, koska ne ovat paitsi herkullisen väriset, myös supermukavat jalassa! 


2) Muistan vielä kun mun oli IHAN pakko saada nämä sandaalit ja tuhlasin viimeiset pennoseni niihin. No, ei se mikään huono ostos ollut, sillä nämä ovat yhdet lempikengistäni ja edelleen muodikkaat, sillä yksi tulevan kesän kenkätrendeistä on kiilakorkokenkä ja nimenomaan juuttipohjalla. 


3) Herraintyyli- ja Oxford-kengät ovat todella kivoja muilla, mutta itse en tunne oloani oikein kotoisaksi tasapohjaisissa kävelykengissä. Musta näissä korkkareissa on kiva yksityiskohta, nuo tupsut, jotka vähän leikittelevät Oxford-kengän idealla.


4) No niin, ta daa! Saanko esitellä, mun luottokengät!  Näissä fantastisissa kengissä nimittäin yhdistyy kaksi lempiominaisuutta; platform-pohja ja kiilakorko. Tämä tyylikäs (ja mukava!) kenkäpari on pyhitetty vain ja ainoastaan juhlakäyttöön.


5) Toisin kuin useimmat mun kengistä, nämä kengät ovat lähes huomaamattomat. MUTTA, ei pidä aliarvioida nude-kenkien käytännöllisyyttä, ne nimittäin ovat todellinen pelastajapari! Voisin ehkä jopa sanoa että mustien korkkareiden lisäksi jokaisella pitäisi olla yksi pari nuden värisiä. Ai miksi? - No, mietipä kumpi sopii paremmin hennon pastellisen mekon kanssa, musta vai nude?


6) Psst… ei kerrota kenellekään… tein heräteostoksen!! Mut hei, voiko mua moittia, voiko?!! En vielä ole ihan varma miten, missä ja minkä kanssa näitä käytän, mutta se on varmaa että nämä näyttävät kuumilta jalassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti